DH-luokkavoitot AlmaVidalle ja FinnFunille – AlmaVidalle DH-mestaruus

Kaksinpurjehduksen (doublehanded, DH) luokkamestaruudesta purjehdittiin NJK:n Shorthand Björkholmen-Blekholmen -kilpailun yhteydessä 18.9. Kilpailuun oli ilmoittautunut 24 venettä, jotka jaettiin kahteen luokkaan.

Noin 32 mailin radan kiersivät tasoitetussa ajassa nopeiten Jens Krogell ja
Ville-Veikko Niskanen AlmaVidalla ja ottivat näin FinRating 1 -luokan voiton lisäksi kokonaiskilpailun voiton ja DH-luokkamestaruuden. FinRating 1 -luokan toiseksi purjehtivat Annika Paasikivi ja Matti Rekonen Stimmyllä. Kolmanneksi purjehti Kim Lindroosin ja Jarkko Sipilän Ipanema.

Olosuhteet olivat hyvät, mutta vaativat tuulen shiftaillessa koillisen ja itäkoillisen välillä ja nousten puuskissa 12 metriin sekunnissa. Keskeytyksiltä ja kalustevaurioilta ei vältytty.

FinRating 2 -luokan voittoon purjehtivat Tom Finell ja Joakim Majander FinnFunilla ennen Anssi Narvalan ja Mikko Erosen Hertta-Ässää. Kolmanneksi ennättivät Perttu Monthan ja Mikko Karppinen Thetiksellä.

Kilpailu oli tiivistä, sillä AlmaVida voitti kokonaiskilpailussa FinnFunin 18 sekunnilla.

Thetis osallistui peräsinvaurion kärsineen kilpailijan meripelastukseen Peninkarilla ja sai aikahyvityksen.

Lämpimät onnittelut mestareille!

Lisätietoja

Tulokset Manage2sailissa

Edit: DH-luokkamestariksi eli kokonaiskilpailun voittajaksi purjehti AlmaVida. Luokkavoitot AlmaVidalle ja FinnFunille.

One thought on “DH-luokkavoitot AlmaVidalle ja FinnFunille – AlmaVidalle DH-mestaruus

Comments are closed.