Aktia BOWin toinen päivä toi tullessaan mahtavan saderyöpyn kilpailijoiden matkatessa lähtöalueelle. Yhdessä veneessä kuultiin sanottavan keulan jo hävitessä näkyvistä että "Nyt sataa". Osuvasti sanottu… Onneksi sade hellitti ennen ensimmäistä lähtöä, joka saatiinkin matkaan täysin ajallaan. Sade oli kuitenkin sekoittanut säätä siinä määrin että tuuli kääntyi ORCi 3-luokan päästyä matkaan sen verran reilusti että tuloksena oli ORCi 3-kisan hylkääminen juryn toimesta. Sama kävi myös päivän toiselle nakkiradalle pienen luokan osalta. ORCi 1 ja 2 luokissa lähdöt saatiin kuitenkin ajettua. Samaten X-99en osalta lähtöjä onnistuttiin ajamaan.
Saaristoradalle lähdettiin samaa nakkirataa ensin kryssimerkille, josta jatkettiin Rysäkarin ja Äspskärin kautta Kytön pohjoisviitalle, josta maaliin. Tuulikin sattui taas kääntymään, joskin tällä kertaa se tapahtui ensin toiseen suuntaan matkalla Rysäkarille ja sitten vielä takaisin lähes saman verran kryssillä Äspskäristä Kytön kulmalle. Samalla tuuli yltyi varsin mukavasti, eli päästiin jo oikein purjehtimaan. Monessa veneessä näytti olevan kevyen tuulen purjesetti jo aivan rajoilla ja isopurjeita lepateltiin lahjakkaasti.