Matka avomeripurjehduksessa
“Ensimmäinen purjevenekokemukseni oli 1980, kun pääsin kaverini vanhempien veneellä Helsingin edustalle. Ohlson 29:llä purjehdimme poikaporukassa monta kesää, kaksi kertaa suoraan Helsingistä Visbyhyn, joka ennen elektronisia navigointivälineitä oli aika kova juttu.
Oma purjevene oli haave vain, mutta 80-luvun muotiharrastus, purjelautailu vei miehen mennessään. Ja surfata tietty piti jäiden lähdöstä syksyn pimeille, kelissä kuin kelissä. Aikanaan ”kasvoin ulos” märkäpuvustani ja gastihommia löytyi tuttujen ja myöhemmin siskon purjeveneistä. Vihdoin 1994 toteutin inttikaverini kanssa haaveen omasta veneestä; Comfortina 32 sai nimekseen Nauti n’ Nolla. Kaupan mukana tuli läjä kisapurjeita, mutta me emme veneellä koskaan kilpailleet.
Vähän vahingossa ajauduin kaverini Absolut 37:lla kilpailemaan ja reilussa parissa vuodessa kisoja kertyi yli 20. X-yachtsit dominoivat tuolloin kisoja. 2004 Saksasta löytyi vähän käytetty, nyt kokonaan oma X-332. Nauti n’ Nolla kax -veneellä ei ollut tarkoitus kilpailla, mutta kun Absolutin masto hajosi juuri ennen Hangon Regattaa, osallistuimme X:llä ihan peruspurjeilla. Sille tielle sitten jäin. 2005 lähtien osallistuin käytännössä kaikkiin tiistai- ja LYS/ORC-kisoihin. Jostain syystä gasteiksi ilmaantui harvinaisen paljon naisia, joista venekuntamme oli tunnettu.
AMP:n jäseneksi liityin vuonna 2004 ja vuonna 2014 minut pyydettiin hallitukseen. Sain heti hoidettavakseni isot saappaat, LYS-toimikunnan puheenjohtajuuden. Tuolloin toimikunta päätti itsenäisesti tasoitusluvuista. Kirjoitin tuolloin ”Hepon LYS-teesit”, joista tärkeimpiä oli periaate, veneen tasoitus ei saa ohjata sitä valitsemaan jotain tiettyä tasoitusjärjestelmää.
LYS-järjestelmä oli monin tavoin aikansa elänyt. Ruotsalaiset olivat jo tuolloin korvanneet oman LYS:insä SRS:llä. Siihen ei haluttu siirtyä, koska laskentakaava oli salainen ja maksullinen. Järkevintä oli tuoda omaa LYS:siämme lähemmäksi avointa ORC:ta, jolla iso osa veneitä jo kilpaili ja johon aina LYS-lukua verrattiin. Asteittainen siirtymä nykyiseen FinRatingiin aloitettiin jo tuolloin.
2017 AMP hallitus meni aika lailla uusiksi ja suostuin pitkin hampain puheenjohtajuuteen, maksimissaan kolmeksi vuodeksi. Uusi hallitus kokoontui säännöllisemmin ja useammin. Asioita saatiin vauhdilla nykyaikaistettua. Kaikki asiat saatiin sähköistettyä, AMPin nettisivut tuotiin tälle vuosituhannelle, Facebookiin alkoi ilmestyä julkaisuja jatkuvasti ja muut some-kanavat otettiin käyttöön. Hallinnollisesti iso juttu oli verkkokaupan perustaminen. Koulutuksia eri osa-alueilta järjestettiin aiempaa useammin. Samoin esitelmiä pidettiin nyt myös PK-seudun ulkopuolella.
Yliheitto vanhasta LYSistä FinRatingiin osoittautui valtavaksi urakaksi. ORC kun perustuu ainoastaan mittoihin niin LYS-veneiden mitat olivat valtaosiltaan vain ”sinne päin”. Urakka jäi FinRatingtoimikunnalle, mittapäälliköllemme ja perustamilleni alueellisille FinRating-asiamiehille.
Pidin äärimmäisen tärkeänä säilyttää ilmaiset taulukkoveneet, joita ORC ei sellaisenaan tunne. ORC:n tasoitusjärjestelmistä valittiin yhden numeron järjestelmä, joka parhaiten vastasi tuttua LYSlaskentaa. FinRating-säännön kirjoittaminen jäi minun harteilleni, vanhasta vuosittain muokkaamastani LYS-säännöstä piti saada ORC-yhteensopiva.
AMP puheenjohtajana minut kutsuttiin SPV:n kilpapurjehdustoimikunnan jäseneksi. Edustin Suomea myös Nordic Sailing Federationissa. NoSF käytännössä valvoo pohjoisen alueen intressejä ORC:ssa.
Sulan hattuun otan siitä, että sain viiden vuoden väännöllä meille arvokisat, viime elokuussa järjestetyt ORC EM-kisat. Olen myös yksi kolmesta Suomen ORC:n kongressijäsenestä. ORC-porukka on tullut tutuksi myös toimiessani monissa MM- ja EM-kisoissa teknisen toimikunnan jäsenenä. Tavoitteenani on saavuttaa mittaajapätevyyden lisäksi kansallisen tuomarin ja kilpailupäällikön viralliset pätevyydet.
AMP-puheenjohtajuus venähti viideksi, kun väliin tulivat koronaviruksen tuomat haasteet ja halu saada FinRating-uudistus loppuunvietyä. Onneksi Noora saatiin ylipuhuttua hommaan ja tuoretta näkökulmaa asioiden hoitoon! Istuin vielä kaksi vuotta äänivaltaa vailla kaikki AMP hallituksen kokoukset, AMP:n ja SPV:n välisenä linkkinä KPT:ssa toimessa.
Kaiken järjestötoiminnan ohessa olen vielä jaksanut kisatakin, tosin pari viime vuotta vähän rauhallisemmalla tahdilla. Nykyinen Nauti ’n’ Nolla on Arcona 340, jonka hain Ruotsista 2015. Välimerellä käyn Jeanneau 410 -kimppaveneellämme pari kertaa vuodessa. Kaiken kaikkiaan olen ollut Välimerellä laskujeni mukaan 53 viikkoa. Siirtokeikoilla on Pohjanmeri ja Kielin kanava tullut nähtyä ja Atlanttikin on tullut ylitettyä 2004 ARC:ssa. Kaiken kaikkiaan purjehdusmaileja on takana ehkä n. 55 000. Kisapäiviä kipparina n. 500.
Koronaviruksen jälkimaininkeina koin sydänkohtauksen ja vielä aivoinfarktinkin. Ne veivät mahdollisuuden harrastaa toista lempiharrastustani, jääkiekkoa. Pelasin Pietarinkadun Oilersissa yli 30 vuotta maalivahtina. Käyn toki välillä jäähallilla äijiä moikkaamassa. Mainostoimistoanikin vielä hieman pyöritän, nykyisin tosin työkyvyttömyyseläkkeellä ollen.
Paljon olen purjehdukselle antanut, mutta valtavasti olen saanutkin. Purjehdus on ollut minulle tärkeä henkireikä perhettämme kohdanneina vaikeina surun aikoina. Laaja ystäväpiiri ja meren voima ovat auttaneet jaksamaan. Arvostan AMP kunniajäseneksi nimittämistä suuresti!”
Hepo Räisänen
Alkuvuodesta 2025 Helsingissä kesää odotellessa
Avomeripurjehtijoiden tuorein kunniajäsen (toim. huom. ansaitusti)

Kuva: Ahvenanmaan ORC EM-kilpailujen avajaiset
You must be logged in to post a comment.