Avomeripurjehtijoiden hallitus on valinnut joukkueet kaudelle 2024:

Haku avautui tammikuussa. Kriteereissä painotimme kilpailukauden aktiivisuutta, näkyvyyttä ja osallistumista kansainvälisiin sekä kansallisiin kisoihin. ORC EM -kisavuoden takia hallitus päätyi viiteen venekuntaan.
Hakemuksissa osoittivat valitut venekunnat seuraavanlaisesti innostusta edustaa AMP:ia.
”Haemme jatkokautta hyvin sujuneelle kaudelle 2023. Tiimi tuo hyvää julkisuutta Suomen avomeripurjehdukselle. Tavoite on kirkastaa mitali 2024 sekä purjehtia kärki joukoissa Ahvenanmaalla.”
”Tiimimme tavoitteena on jatkaa menestyksekästä ORC-kilpapurjehdusta kansainvälisellä huipputasolla. Kauden 2024 tärkein kilpailumme on ORC EM Maarianhaminassa. Vuoden 2025 päätavoitteena on puolestaan ORC MM-kilpailut Tallinnassa.”
“Kaudella 2024 tavoitteena jatkaa aktiivista purjehdusta kotimaassa ja osallistua DH EM-kisoihin Norjassa. Lisäksi meillä on aktiivista sometekemistä, DH-luokassa yhteisöllisyyden ja kehittymisen puolesta purjehtimista.”
” Tiimi muodostuu nyt pitkälti nuorista purjehtijoista ja osana tavoitetta onkin ollut saada entiset jollamenestyjät aktiivisesti mukaan avomeri- ja ORC-purjehdukseen. Vene on kilpailukykyinen ja siihen on investoitu, jotta se pysyy kilpailukykyisenä muita vasten, myös mittaluvun suhteen. Meillä on suhteellisen aktiivinen SOME näkyvyys Instagramissa ja Facebookissa ja IG tilillä on 440 seuraajaa. Valitsemalla meidät edustustiimiksi AMP saa innokkaan tiimin, joka haluaa edistää aktiivista avomerikisaamista ja veneiden välistä yhteistyötä, sekä tuo näkyvyyttä omien kanaviensa kautta AMP:n toiminnalle.”
Onnittelut valituille ja menestystä kauteen 2024!
You must be logged in to post a comment.