Ohje kilpailujen järjestämisestä ja harjoittelusta koronaviruspandemian aikana

Koska rajoitustoimien vuoksi aikuisten ryhmäharrastustoiminta ja siihen osallistuminen on toistaiseksi keskeytetty ja koska lähtökohtaisesti yli kuuden hengen yleiset kokoontumiset ovat kiellettyjä, on Avomeripurjehtijoiden hallitus päättänyt SPV:n kanssa käytyjen neuvotteluiden perusteella seuraavaa:

  • FinRating- tai ORC-säännöllä käytävien purjehduskilpailujen järjestäminen on kiellettyä 31.5.2021 saakka.
  • Harjoittelu on sallittua, mutta harjoituksissa tulee noudattaa Aluehallintoviraston turvamääräyksiä. Mikäli harjoitukset järjestetään yleisötapahtumana tulee niistä olla AVI:n ohjeistuksen mukainen kirjallinen turvallisuussuunnitelma tehtynä ja osanottajien saatavilla.
  • Harjoittelua yli kuuden hengen miehistöllä tulee välttää.
  • Harjoituksiin osallistuminen muutoin kuin oman sairaanhoitopiirin alueella on kiellettyä.
  • Ilta- tms. harjoituskilpailut ovat kiellettyjä kilpailuja – eivät harjoituksia.

Avomeripurjehtijoiden hallitus seuraa päivittäin SPV:n, Olympiakomitean, Aluehallintoviraston ja Valtioneuvoston ohjeistusta. Mikäli helpotuksia yleisiin rajoituksiin annetaan, tiedotamme viipymättä näiden vaikutuksista kilpailujen järjestämiselle ja harjoittelulle.

Toivomme, että rajoituksiin tulisi helpotuksia jo lähiviikkojen aikana ja pyrimme kaikin tavoin siihen, että viimeistään kesäkuun alusta kilpaileminen FinRating- ja ORC-säännöillä olisi mahdollista. Kaikessa toiminnassamme menemme kuitenkin turvallisuus edellä ja edellä mainittujen tahojen ohjeistusta noudattaen.

Hallitus