Avomeripurjehtijoiden vuotuinen syyskokous keräsi kokoon alun viisikymmentä jäsentä. Puheenjohtaja Heikki ”Hepo” Räisäsen seikkaperäisen toimintakertomuksen jälkeen kokous valitsi nykyisen hallituksen uudelle toimikaudelle. Hallituksen uudeksi jäseneksi nimettiin Noora Westerlund.
Syyskokous valitsi myös kautta aikain ensimmäisen Avomeripurjehtijat ry:n kunniajäsenen. Kyseisen kunnian sai Tom Finell tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään suomalaisen avomeripurjehduksen hyväksi.
Vuoden 2018 kilpailujärjestäjän kunnian sai Koivusaaren Pursiseura. Perusteluina olivat suositun tiistaikisasarjan organisoiminen ja kehittäminen, Helsinki-Tallinna Racen konseptin uudistaminen ja pääkaupunkiseudun kisakauden päättävän Karvalakkikisan järjestelyt.
Tilaisuuden lopuksi jaettiin North Sails Suomenlahti Rankingin palkinnot ja North Sailsin lahjoittaman keulapurjeen uudeksi omistajaksi arvottiin FIN-310 Inkeri.
Purjehduskautta 2019 odoteltaessa Avomeripurjehtijat pyrkivät edelleen aktivoimaan jäseniään ja tarjoamaan mielenkiintoisia tilaisuuksia talven kulumista vauhdittamaan. Pysy kuulolla!