Suomen avomeripurjehduksen maajoukkue on valittu purjehduskaudelle 2017.
Avomeripurjehduksen luokkaliitto, Avomeripurjehtijat ry, muodostaa vuosittain parhaista suomalaisista avomerivenekunnista koostuvan 3-6 veneen vahvuisen maajoukkueen, jonka virallinen nimi on Offshore Racing Team Finland. Hankkeen tarkoituksena on nostaa avomeripurjehduksen profiilia Suomessa ja ulkomailla.
Maajoukkue nimettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014 ja edustuskelpoisuus myönnetään aina vuodeksi kerrallaan. Valintakriteereissä huomioidaan tiimin kilpailumenestyksen lisäksi systemaattinen harjoitus- ja kilpailuohjelma sekä kilpaurheilulliset arvot.
Avomeripurjehdus on purjehduksen kilpailumuoto, missä avomerikelpoiset purjeveneet kilpailevat keskenään avomeri-, saaristo- ja ratakisoissa. Kilpailujen tuloslaskennassa käytetään ORC-tasoitussääntöä, joka mahdollistaa erilaisten veneiden kilpailemisen keskenään. Avomeripurjehduksessa kilpaillaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kesällä 2017 avomeripurjehduksen MM-kilpailut järjestetään Triestessä Italiassa ja EM-kilpailut Puolan Gdanskissa. Suomen- ja Viron mestaruuksista kilpaillaan tänä vuonna Baltic Offshore Weekillä Helsingissä.
Suomen avomeripurjehduksen maajoukkueeseen on vuodeksi 2017 nimetty seuraavat neljä tiimiä:
Team Adela
vene: Adela, Sinergia 40
kippari: Vesa Särkikangas
Team Audi G-Tron
vene: Audi G-Tron, Farr 52
kippari: Hannu Niemelä
Team Freedom
vene: Xini Freedom, X-41
kippari Martin Estlander
Mercedes-AMG Offshore Team
vene: Mercedes-AMG, Next 37R
kippari: Jani Lehti
Kaikki maajoukkueen veneet osallistuvat Suomen avomeripurjehduksen ranking-sarjan ja Baltic Offshore Weekin lisäksi kansainvälisiin kilpailuihin. Adele, Audi G-Tron ja Xini Freedom osallistuvat Puolassa järjestettäviin ORC EM-kilpailuihin ja Mercedes-AMG puolestaan Italiassa pidettäviin ORC MM-kisoihin.
LISÄTIETOJA:
Joakim Majander, Avomeripurjehtijat ry
puh. 040 3485371
sähköposti: joakim.majander ät jmsensors.fi
You must be logged in to post a comment.