Suuri FinLYS todistushakemusten ruuhkasuma on nyt saatu purettua ja olemme päässeet normaaliin, alle kahden viikon toimitusaikoihin. Kuitenkin tahtoisimme vielä korostaa muutamia seikkoja hakemusten käsittelyn nopeuttamiseksi:
1) Tarkasta ensin itse ennen hakemuksen lähettämistä, onko veneesi taulukon mittojen mukainen. Taulukon saat auki tästä. Huomioi, että taulukon rikimitat ovat maksimimittoja ja paino minimipaino. Esim. tiikkikannesta tai suuremmasta lämminvesivaraajasta ei kannata hakemusta lähettää. Jos haet muutosta taulukon lukuun esim. pienemmästä genoasta johtuen, tulee LP-mitan olla alle 1,10 x J (olettaen luonnollisesti, että venetyypin perusvarustuksessa on genoa).
2) Hakemuksen jätettyäsi tarkista huolellisesti saamasi automaattinen paluuviesti, ja ilmoita, mikäli antamissasi tiedoissa oli virheitä. Mikäli tiedot olivat oikein, ei ilmoitusta tarvita.
3) Hae todistusta ajoissa. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä, eikä käsittelyä voida nopeuttaa, vaikka seuraavana päivänä olisi kilpailu johon aioit osallistua.
4) Heinäkuussa emme käsittele hakemuksia, mutta sellaisen voi toki netin kautta meille lähettää.
5) Täytä hakemus hakemuksessa olevan ohjeen mukaan ja huomioithan erityisesti että mitat tulee antaa metreinä, käyttäen desimaalierottimena pilkkua ja painot kiloina (desimaalia ei varmaankaan painossa tarvita, LYS ei ole NIIN tarkka). Älä kirjoita mittakenttiin mitään yksiköitä, sillä käsittelemme hakemukset sähköisesti jolloin samassa kentässä oleva numeroarvo ja teksti sekoittaa järjestelmän ja lisää siten käsityön määrää, joka taas puolestaan hidastaa hakemusten käsittelyä. Täytä kaikki vaaditut kohdat. Puutteellisesta hakemuksesta ilmoitetaan hakijalle hakemuksen ollessa käsittelyvuorossa ja hakemuksen täydennys asetetaan uudelleen jonoon muiden hakemusten kanssa. Lähettämällä puutteellisen hakemuksen hidastat myös muiden hakemusten käsittelyä.
6) Mikäli haet vuosiuusintaa, varmista, että viimevuotinen todistus sisälsi kaikki vaaditut mitat (ei siis esim. spinnu noin 90 m2…)
7) Puhelintiedusteluihin emme valitettavasti pysty näin ruuhka-aikana vastaamaan.
8) Jos todistuksesi on mielestäsi epäoikeudenmukainen, lähetä siitä kirjallinen muutospyyntö perusteluineen LYS-toimikunnalle sähköpostiosoitteeseen
lys-tmk@POISTAavomeripurjehtijat.fi (ja muista taas poistaa tuo POISTA-sana ennen lähetystä)
Muulla tavoin tulleita valituksia tai huomautuksia ei käsitellä.
Kiitos yhteistyöstä sekä kärsivällisyydestä uuden järjestelmän sisäänajossa!
LYS-toimikunta
You must log in to post a comment.