Kova tuuli koetteli tämän vuoden Suursaaren kiertäjiä. Katso lisää kisan omilta sivuilta ja lue alta virallinen lehdistötiedote. Monet venekunnat päättivät jäättää koko kisan välin, muun muassa Jani Lehden Lexus.
"Kisa"raportteja muun muassa:
ENNÄTYSMÄÄRÄ KESKEYTTÄNEITÄ 20. JUHLAKILPAILUSSA
TAUSTAA
Volvo Suursaari Race on yksi Euroopan suurimmista avomeripurjehduskilpailuista. Tämänvuotinen kilpailu on järjestyksessään kahdeskymmenes. Kilpailusta on tullut jo todellinen massatapahtuma – kilpailuun starttasi perjantai-iltana 11.6. haastavassa yli 10 m/s itätuulessa 113 venekuntaa eli lähes 700 purjehtijaa. Kilpailu on vielä kesken mutta sitä käydään tänä vuonna kymmenessä eri tasoitusluokassa.
Kilpailurata on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ollut aina sama lähtö Espoon Haukilahden edustalta Helsingin majakan kautta Kotkan portille. Suursaari kierretään myötäpäivään ja takaisin Kotkan portille, josta takaisin Helsingin majakalle. Helsingin majakalta maaliin. Tänä vuonna veneet tulivat viidettä kertaa maaliin Espoon Haukilahteen. Pituutta radalle tulee noin 170 merimailia
HISTORIALLINEN MÄÄRÄ KESKEYTTÄNEITÄ – Tämän vuotinen kilpailu jää lähtemättömästi kaikkien muistoihin.
Kahdeskymmenes kerta ja ennätysmäärä keskeyttäneitä. Perjantaina tuuliennusteet näyttivät lauantaille hurjia jopa 20 m/s lukemia. Ennen kilpailua 24 venekuntaa ilmoittivat etteivät lähde mukaan. Starttiviivalle asettui 113 venekuntaa kolmesta eri maasta (Suomi, Viro ja Latvia). Markus Roschierin kipparoimassa veneessä on mukana mm. Ludde Ingvall joka vuosina 85/86 ja 89/90 kilpaili Whitbread Round the World Race maailmanympäripurjehduksessa, voitti vuoden 2000 ja 2004 Sydney Hobart Racen nopeimman veneen tittelin.
Startin jälkeen alkoi tapahtua – kolari kahden veneen kesken, purjerikkoja jne. Ensimmäisen yön aikana tuuli hivenen rauhoittui ja kääntyi lounaaseen jolloin venekunnat pääsivät ajamaan pallopurjeillaan kohti Suursaarta. Lauantai aamupäivällä alkoi taas tapahtua. Tuuli yltyi jatkuvasti ja launtaina puolenpäivän jälkeen tuulilukemat olivat itäisellä ja läntisellä Suomenlahdella 15 – 20 m/s. Keskeyttäneitä on tullut päivän mittaan paljon eri syistä – mastoja on mennyt poikki, purjevaurioita, lieviä ihmisvammoja ja onneksi terve järki. Lauantai-iltana klo 21.30 mennessä keskeyttäneitä on jo lähes 80 venekuntaa. Suurin osa on mennyt Porvoon edustan saariston suojiin, osa Kotkaan ja joku jopa jäänyt Suursaaren itäpuolelle ankkuriin.
Kilpailun nopein vene, Jukka Jousjärven kipparoimaa kolmirunkovenettä eli trimaraania on hetki sitten tullut maaliin. Maaliintuloaika oli klo 21:56:05. Jukan päällimmäiset kommentit olivat: ”Mennessä Suursaareen päin oli kevyttä avotuulta jolloiin kokeiltiin kaikkia purjeita. Mutta takaisintullessa alkoi todella tapahtumaan. Purjeita ja nostimia hajosi liukuhihnalta – iso, fokkia jne. Kalbåagrundin kohdalla tuulimittarit näyttivät jopa 45 knotsin (22 m/s) lukemia. Tuuli nousi todella nopeasti kuten myös aallokko. Allokko oli rivitalokokoista. Suurkiitos mahtavalle miehistölle Teemu Miettiselle ja Kamu Stråhlmannille!”
Tomi Hakola
Volvo Suursaari Race tiedottaja
040 535 2020, tomi.hakola at gmail.com
You must log in to post a comment.